Juna sumusta

28.11.2004

Nimeni on Timo ja haluaisin kertoa melkoisen kauan mielessäni olleen tapahtuman. Se sattui eräänä tavallisena iltana Loviisan Rautatienkadulla 1996 loka-marraskuussa. Todistajana oli kaksi vuotta vanhempi serkkuni Jari. Olimme silloin 14- ja 16-vuotiaita.

Asuimme serkkuni kanssa mummon tykönä, koska äitini oli kova tekemään töitä iltamyöhään saakka. Myöhäissyksyinen tuuli tuiversi kovaa ja armotta alastomien puiden luodessa painajaismaisia kuvia mieleen.

Lähdimme viemään koiraamme Tomppaa ulos tarpeilleen. Talomme
vieressä menee rautatie, jota pitkin tavaravaunut ajavat Valkon satamaan ja takaisin. Kävelimme rautatiekiskojen ylitse jutellen niitä näitä. Äkkiä Tomppa pysähtyi ja tuijotti pimeyteen, jonne mekin tietysti suuntasimme katseemme, mutta mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei näkynyt.

Yritimme vetää koiraa, jotta pääsisimme jatkamaan matkaa, mutta ei, koira vain oli paikallaan ja tuijotti herkeämättä kaukaisuuteen! Sitten se rupesi haukkumaan tyhjyyteen, jolloin minun ja serkkuni mielenkiinto heräsi ja aloimme myös tuijottaa Tompan kanssa samaan suuntaan.

Sumuiselta näyttävä kaukainen maisema oli ollut hetki sitten aivan peilikirkas. Katsahdimme toisiimme kummankin kasvoilla ilme kuin puulla päähän lyödyillä. Voiko sumu nousta noin nopeasti, ihmettelimme. Eikä aikaakaan kun ohitsemme meni nopeasti aivan äänetön juna, joka oli heikosti läpinäkyvä ja varustettu himmeällä valolla.

Juoksimme radan kurviin nähdäksemme vaunut, mutta ei yhtään mitään. Kotona kysyimme mummolta, oliko hän kuullut tai nähnyt jotain, mutta vastaus oli tyhjentävä: mitään junaa ei ollut näkynyt eikä kuulunut.