Spiritismi – jännittävä juttu

Kertoja on 1949 syntynyt kauhajokelainen mies. (23.02.2002/1/2)

Tämä tapahtui noin 25 vuotta sitten. Olimme syksyllä eräällä mökillä. Ympäristö oli vanhaa karjanlaidunta, jossa oli pensaikon kätköissä jäänteitä piikkilanka-aidoista. Aluskasvillisuus rehotti korkeana ja tiheänä. Mökiltä johtivat pienet, kapeat polut saunalle ja rantaan sekä naapurimökille.

Meitä oli neljä nuorta, jotka päätimme hetken mielijohteesta kokeilla jännittävää leikkiä, spiritismiä. Piirtelimme ohjeiden mukaan paperille ympyrän sekä aakkoset ja asetimme juomalasin kuvion keskelle. Ilta oli pimeä, taivas pilvessä eikä mistään kajastanut valoa. Olimme sytyttäneet kynttilät ja takassa paloi tuli.

Kyselimme ensin joitakin yhdentekeviä asioita ja lasi liikkui sormiemme alla. Täysin käsitettäviä ja sopiviakin sanoja alkoi tulla. Sitten jollekin tuli mieleen tiedustella, kuka meille vastasi. Lasi lähti kiertämään ja kirjaimista muodostui "minä". Kysyimme, että kuka minä.

Lasi eteni nyt jo vauhdilla toistaen saman vastauksen "minä". Meitä vaivasi tuollainen epämääräisyys, niinpä halusimme varmistaa tavallaan sen, että olimmeko tekemisissä hyvien henkien kanssa. Kysyimme vielä: "Oletko hyvä henki ja kuka olet?" Samalla, kun lasi syöksähteli kirjaimesta toiseen vimmatusti, ulkoa kuului äkkiä yliluonnollisen raskaat askeleita. Jokin juoksi pilkkopimeässä mökin editse saunalle päin. Aivan kuin norsu olisi juossut, tuntui kuin mökki olisi tärähdellyt askelten tahtiin.

Jokainen meistä tajusi, että kukaan ihminen ei pysty säkkipimeässä ryteikössä juoksemaan kivisiä ja juurakkoisia polkuja eikä siitä lähtisi sellaista ääntäkään. Kuin yhteisestä sopimuksesta nyppäsimme sormemme lasilta, sytytimme valot ja paperi paloi seuraavalla sekunnilla takassa. Kukaan ei viitsinyt lähteä tarkistamaan, kuka öinen liikkuja oli.

Painostava tunnelma viipyi useita päiviä. Luulen, että kukaan meistä ei ole sen jälkeen spiritismiä pelannut. Arvoitukseksi jäi, kuka tämä "minä" lopultakin oli...