ylavalikko  
muualta Suomesta
   
 

Kummitustalossa

5.4.04

Kavereiden kanssa kokelimme viime kesänä spiritismiä. Kerran suututtamamme henki ei halunnut päästää minua pois, vaan vastasi kysymyksiini: "Saanko ottaa sormeni pois?" joka kerta: “Ei!” Sitten jo hieman hermostuin ja kiljahdin: "Saanksmä nyt ottaa tän sormeni tästä lasilta?!" Silloin lasi siirrähti ei-sanan yli niin voimakkaasti, että lensi lattialle. Siihen loppui se kokeilu.

Talo, jossa asun, on aikamoinen kummituskartano. Ollessani pieni saattoi öisin hyvinkin kuulua askelia yläkerrasta. Kerran kokoilin aakkoslautaa, kun yhtäkkiä täytetty haukka lennähti kaapin päältä lattialle, ja samaan aikaan kaikki kynttilät sammuivat.

Kerran onnistuimme sekoittamaan television ja Playstationin pelaamalla spiritismiä olohuoneessa. Veljeni on nähnyt puolinukuksissa ollessaan isäni tädin haamun. Tämä on todella vanha talo, ja uskon, että entiset asukkaat ne vain tarkkailevat kotiaan.

Tyttö 15 v., Nakkila

 

Kummitustarinat

Polkkatukkainen tyttö

Kolkko kesäpaikka

Lohdutus rajan takaa

Valte tuli kotiin

Kauhavan tuijottaja

Tyhjän talon mummeli

Tukinajajat

Hyvästijättö

Kummitustalossa

Pellisen kahvinkeitto

Koputuksia

Kuka olet?

Pelkoa

Tompan vierailu

Päivälevolla

Ääniä talossa

Paappa haki mumman..

Huone 709